keskiviikko 21. kesäkuuta 2017

Scale-up-yritykset nostavat Suomen lentoon?


Scale-up-yrityksellä tarkoitetaan vahvan kasvun yritystä, jolla on potentiaalia saavuttaa hyvä asema myös kansainvälisillä markkinoilla. Suomen 2 300 start-up-yrityksestä luokitellaan vahvan kasvun scale-up-yrityksiksi noin 130. Haasteena onkin, miten lupaavasta start-upista noustaan scale-up-luokkaan luomaan työpaikkoja ja hyvinvointia.

Yrityksen kasvuloikka vaatii paitsi rohkeutta ja riskinottoa, myös yhteiskunnallisia olosuhteita, joissa kasvu on mahdollista. Scale-up vaatii yleensä myös yrityksen kansainvälistymistä.  

Euroopan komissio teki syksyllä 2016 aloitteen, jonka tavoitteena on luoda eurooppalaisille kasvuhaluisille yrityksille mahdollisimmat suotuisat olosuhteet kasvuloikan ponnistukselle.  Euroopan komission järjestämässä julkisessa kuulemisessa suurimmiksi kasvun esteiksi havaittiin mm. rahoituksen saatavuus, sääntely ja hallinnolliset vaatimukset sekä oikeiden kumppaneiden, markkinoiden ja osaavan työvoiman löytäminen.

Rahoituksen saatavuuden helpottamiseksi Euroopan komissio ja Euroopan investointipankkiryhmä perustavat yleiseurooppalaisen riskipääoman rahasto-osuusrahaston, jossa tavoitteena on kerätä vähintään 1,6 miljardia euroa riskipääomaa. 

Konkurssilainsääntöä pyritään keventämään niin, että talousvaikeuksissa oleva yritys voisi järjestää toimintaansa uudelleen jo aiemmin niin, että konkurssilta ja irtisanomisilta vältyttäisiin. Myös aiemman epäonnistuneen liiketoiminnan velat mitätöityisivät kolmessa vuodessa. Verotusta yksinkertaistetaan ja verouudistusten tavoitteena on tukea erityisesti yritysten kansainvälistymistä. Horisontti 2020 -ohjelmaa uudistetaan ja sen avulla tuetaan kontaktien saamista sijoittajiin, liikekumppaneihin ja oppilaitoksiin.


Euroopan komission toimet ovat positiivinen signaali kasvunnälkäisten yritysten tavoitteiden tukemiseksi. Positiivista on sekin, että myös Suomen Työ- ja elinkeinoministeriö tukee ja kannattaa komission pyrkimyksiä.

Viime kädessä scale-up ja yrityksen halu kasvaa lähtee kuitenkin yrittäjästä ja yrityksen avainhenkilöistä. Tuotteen tai palvelun tulee ilman muuta olla innovatiivinen ja sille on löydyttävä kysyntää. Toisaalta vaaditaan rohkeutta laskea tuote markkinoille riittävän aikaisin, koska loputon kehittäminen tyhjentää kassan.

Verkostoituminen ja hyvien yhteistyökumppaneiden aktiivinen hakeminen luo uusia mahdollisuuksia. Kansainvälistyminen olisi hyvä olla mielessä jo varhaisessa vaiheessa, koska voimakkain kasvunloikka todennäköisimmin tapahtuu kansainvälisillä markkinoilla.
Lisää aiheesta mm.
Euroopan komission lehdistötiedote, Strasbourg, 22.11.2016
Komissio tukee Euroopan start-up-yrityksiä
Huom! Tervetuloa kuulemaan lisää Scale-upista ja kasvuhakuisesta yritystoiminnasta maksuttomaan EMBA -asiakas- ja alumnitilaisuuteemme perjantaina 8.9.2017, klo 8.30-10.00 Helsingin Crowne Plazaan.

Markku Laajala
koulutuspäällikkö
markku.laajala(at)jyu.fi 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti