Ensi vuonna JYU:n johtamiskoulutus juhlistaa 40-vuotista taivaltaan vaikuttavan ja uudistuvan johtajuuden maailmassa. Nopeasti muuttuvaa toimintaympäristöä leimaa AI & digitalisaatio, energiatoimialan murros, geopoliittiset jännitteet ja sosiaalisen todellisuuden monimutkaistuminen.
Globaalin liiketoiminnan ja digitaalisen aikakauden organisaatioiden ominaispiirteet ovat asettaneet johtajille uusia vaatimuksia, jotka ovat johtaneet evoluutioon perinteisistä autoritäärisistä ja keskitettyjen valtarakenteiden paradigmoista inhimilliseen, kontekstuaalisen ja jaetun johtamisen maailmoihin.
Tässä kohtaa EMBA-tarinaa pääsen myös antamaan jotain itselleni erittäin merkityksellistä takaisin. +10 vuotta kansainvälisen liiketoiminnan johdossa kuudessa eri maassa on tuonut mukanaan lukuisia tilanteita, joissa mitään valmiiksi koeponnistettuja menestyksen reseptejä ei ole ollut käytössä. Samalla tämä eri kulttuureja ja ammatillisia ympäristöjä yhdistävä johtajuuspolku on tarjonnut syvän mahdollisuuden reflektiiviseen ajatteluun ja johtajuuden kehittämiseen.
Keskeistä tällä muutospolulla on kolme viitekehystä, jotka ovat vahvistaneet omaa toimijuuttani muutosjohtajana ja ketteränä tiimipelaajana - nämä ovat:
- systeemiäly, kompleksisuustieteet organisaatiokontekstissa (erityisesti Complex Responsive Processes)
- verkostojen johtaminen
- avoin innovaatio
Vielä tähän loppuun lyhyt kiteytys Martin Kuschin mainiosta
teoksesta Tiedon kentät ja kerrostumat: (kyse on siitä, jota kutsumme) ”itsemme
kriittiseksi ontologiaksi” ja selittää, että se voidaan ymmärtää asenteena,
eetoksena, filosofisen elämäntapana, jossa sen kritisoiminen mitä me olemme, on
samalla rajojemme historiallista analyysiä ja kokeilua ylittää ne.
JYU EMBA Verkostojen johtaminen kompleksisessa maailmassa
linkedin.com/in/juhopartanen/
emba.jyu.fi