Johtamisteollisuuden
tuotteista ei ole pulaa. Business model canvas, design
thinking, lean start up, agile jne. Näitähän riittää. Vaan mikähän mahtaa olla erilaisten
viitekehysten todellinen käyttöarvo yrityksen kehittämisessä ja
kasvattamisessa? Koin asiaan liittyvän ahaa-elämyksen pari päivää sitten.
Pidimme Esko Kilven kanssa EMBA-kurssia Muutosjohtaminen,
jossa kävimme läpi edellä mainittua kattausta muodikkaista
johtamismalleista. Vertailimme myös eri osallistujayritysten kokemuksia uuden
luomisesta. Yhteinen nimittäjä monille nyt pinnalla oleville johtamismalleille
oli vahva asiakasvuorovaikutus ja pyrkimys vaiheittaiseen, iteroivaan
kehitystyöhön.
Keskustelimme myös muutoksen johtamisen ahdistavasta
ulottuvuudesta. Kehittämistyössä ollaan aina menossa kohti epävarmaa ja
tuntematonta. Ehkä erilaisten kehittämisen mallien olennainen tarkoitus onkin
vähentää juuri tätä luomisen tuskaa.
Pitäisikö tunnustaa että kehittämiseen usein liitettävä odotus kirkkaasta ja konkreettisesta tulevaisuuden kuvasta on epärealistinen? Yliluonnollisen yksilönerokkuuden tavoittelun sijaan olennaista on rakentaa oppimisen prosessit osaksi organisaatiota.
Pitäisikö tunnustaa että kehittämiseen usein liitettävä odotus kirkkaasta ja konkreettisesta tulevaisuuden kuvasta on epärealistinen? Yliluonnollisen yksilönerokkuuden tavoittelun sijaan olennaista on rakentaa oppimisen prosessit osaksi organisaatiota.
Modernien
johtamisoppien pointin yrityksen kehittämisessä voisi kiteyttää vaikka
näin: Ei tarvitse
olla niin fiksu kun tekee fiksusti asioita.
pasi.aaltola(at)jyu.fi
www.linkedin.com/in/pasiaaltola
emba.jyu.fi