tiistai 19. joulukuuta 2017

EMBA on myös ”maanpuolustuskurssi”














Suomi 100 vuotta, jokaiselle meistä nousee vahvasti mieleen monta ihmistä, asiaa ja mielikuvaa. Maa on kulkenut huikean matkan, moni on kovalla työllä rakentanut niitä olosuhteita, joissa me saamme nykyisin toimia. Nyt on meidän aika rakentaa, kehittää ja luoda uutta.

Haluan kiittää tästä juhlavuodesta kaikkia Avance-johtamiskoulutuksen yhteistyötahoja: eri ohjelmien opiskelijoita, alumneja, luennoitsijoita ja teitä kaikkia, jotka omalta osaltanne nostatte tämän toiminnan sen nykyiselle korkealle tasolle - parhaat kiitokset!

Suomen juhlavuonna tekee mieli sanoa, että niin EMBA-ohjelmat kuin myös organisaatioiden kehittämisohjelmat ovat osaamisen kasvattamisen lisäksi melkoisia maanpuolustuskursseja. Tiedämme mikä merkitys toimivalle yhteiskunnalle ovat hyvin johdetut ja jatkuvasti kehittyvät organisaatiot, niin yritykset kuin julkisenkin puolen organisaatiot. Ja erinomaista maanpuolustusta on erityisesti verkottuminen ja ystävyys- sekä vuorovaikutussuhteiden rakentaminen lähelle ja kauas. 

Muuttuvassa maailmassa on erinomaisen tärkeää, että voimme taitavasti osallistua ja tuottaa vahvaa lisäarvoa kaikkeen osallistumaamme toimintaan niin maan sisällä kuin kaikissa niissä kansainvälisissä verkostoissa, joissa olemme mukana ja joita olemme rakentamassa.

Taitavaa johtamista on myös itsensä johtaminen ja itsensä johtamisessa oman sisäisen äänen kuuntelu on olennaisen tärkeää. Siihen joulun aika luo meillä Suomessa vahvat ja hienot puitteet sekä mieltä ylentävät perinteet.

Kiitos erinomaisesta yhteistyöstä, Rauhallista Joulun aikaa ja Menestyksellistä Uutta Vuotta!










Ari Manninen, johtaja
Avance-johtamiskoulutus
ari.manninen(at)jyu.fi

perjantai 1. joulukuuta 2017

Yrittäjien maa


Tulevaisuuden tutkija Ilkka Halava ennustaa, että vuonna 2035 yli 60% työikäisistä on itsensätyöllistäjiä tai yrittäjiä. Palkkatyöstä tulee epätyypillinen työmuoto. Taustalla vaikuttavat ilmiöt kuten alustatalous sekä organisaatioiden kehittyminen itseohjautuvampaan suuntaan.
 
Elinkeinoelämän valtuuskunnan vuoden 2017 arvo- ja asennetutkimuksen mukaan 59% suomalaisista allekirjoittaa väitteen, että vain hullu ryhtyy turvallisen palkkatyön sijaan yrittäjäksi. Palkkatyö nähdään merkittävän enemmistön osalta yrittäjyyttä kiinnostavampana  ja turvallisempana vaihtoehtona.
 
Ristiriita asenneilmapiirin ja kehitystrendien välillä on valtava. Se on merkittävän suuri myös kansainvälisesti vertailtuna. Mielenkiintoinen kysymys on, miksi yrittäjyys nähdään niin suurena mörkönä.
 
Yrittäjyyteen liitetään paljon negatiivisia mielikuvia. Se yhdistetään pitkiin työpäiviin, lyhyisiin lomiin sekä suuriin taloudellisiin riskeihin. Liian vähän puhutaan yrittäjyyteen liittyvistä positiivisista asioista kuten vapaudesta ja itsensä toteuttamisesta.
 
 
Itsenäisellä päätäntävallalla on merkittävä vaikutus ihmisen motivoitumiseen ja työstä suoriutumiseen. Moni palkkatyössä oleva turhautuu siihen, että ei voi päättää riittävästi omista asioistaan tai uupuu ylhäältä päin annettuun liialliseen työmäärään.
 
Palkkatyön suosimisen keskeisenä perusteena nähdään turvallisuus ja jatkuvuus. Tämäkin argumentti on murenemassa, kun palkkatyösuhteet muuttuvat lyhyemmiksi ja muodostavat vain osan työurastamme.
 
Yrittäjyys ei edelleenkään ole paras vaihtoehto kaikille. Uskon kuitenkin, että merkittävä osa ihmisistä hyötyisi roolista, jossa vastuu itsensä työllistämisestä on merkittävä. Se kannustaisi ja myös pehmeästi pakottaisi oman osaamisen jatkuvaan kehittämiseen.
 
Yhteiskunnallisesti tämä kehitystrendi ja siihen liittyvät haasteet tulisi ottaa vakavasti. Yrittäjyyden aloittamista tulee tukea vähentämällä siihen liittyviä esteitä kaikin mahdollisin tavoin. Työelämästä tulee poistaa voimakas kahtiajako yrittäjien ja muiden välillä.
 
Nuorten sukupolvien suhtautuminen asiaan on jo melko positiivista ja uskonkin, että trendi kääntyy. Tulevat sukupolvet luultavasti ihmettelevätkin entisajan työelämän kankeaa organisointia.
 
 
 
 
Olli Paavola
Partner, Liikkeenjohdon konsultti 
Talentree Oy
Executive MBA –opiskelija