torstai 19. tammikuuta 2023

Johtamista kriisi- ja poikkeustilanteissa

- hyvinvoinnin johtaminen vahvistaa kriisikyvykkyyttä

JYU EMBA Menestyksen Strategiat -ohjelman joulukuun jaksolla saimme toisen päivän asiantuntijaksemme FT Harri Gustafsbergin.  Harri on henkisen suorituskyvyn sekä kriisi- ja poikkeustilanteiden johtamisen tutkija, kehittäjä ja valmentaja. Hän toimi poliisin valmiusyksikkö Karhussa yli 20 vuotta, mm. operatiivisena johtajana ja kouluttajana. Johtaminen kriisi- ja poikkeustilanteissa oli Harrin aiheena myös Menestyksen Strategiat -ohjelmassa.



















Harri Gustafsbergin sanomassa korostuu, että onnistunut kriisi- tai poikkeustilanteen johtaminen tapahtuu itse asiassa jo ennen kriisiä. Jatkuva hyvinvoinnin johtaminen nouseekin merkittäväksi tekijäksi. Sen avulla rakennetaan huipputiimejä, joiden motivoituneet, sitoutuneet ja osaavat yksilöt tukevat tiimin ydintehtävää ja haluavat kuulua omaan tiimiinsä. 
Hyvinvoinnin johtamisen mallissa on kyse yhteisöllisyyden ja vastuullisuuden vahvistamisesta, itseohjautuvuuden ja kompetenssien tukemisesta sekä psykologisen turvallisuuden rakentamisesta, joka vahvistaa työn merkityksellisyyttä ja rohkeutta.

Vaativassa tilanteessa tai kriisissä stressitaso usein nousee.  Gustafsberg kuvaa stressiä jonkin ärsykkeen aiheuttamaksi fysiologiseksi ja mentaaliseksi jännitteeksi, joka virittää tai horjuttaa ihmisen kehomielen tasapainoa. Mitä vahvempia hyvinvoinnin johtamisen osa-alueet ovat organisaatiossa, sitä suuremmalla todennäköisyydellä tiimit ja koko organisaatio pärjäävät hyvin kriisi- ja poikkeustilanteissa. Toimintakyky vaativassa tilanteessa säilyy, kun stressi ei horjuta ihmisiä liikaa. Ja tätä voidaan tukea johtamisella kriisin keskelläkin.

Viime vuosina kriisit ja poikkeustilanteet ovat seuranneet toinen toistaan eikä loppua tunnu näkyvän. Ovatko seesteisten ”normaaliaikojen” johtamisen ajat ohi kokonaan? Tuskin sentään, mutta varmaa on, että hyvän ja taitavan johtamisen tarpeet korostuvat organisaatioissa koko ajan enemmän.



markku.laajala(at)jyu.fi
Menestyksen Strategiat -ohjelman johtaja

JYU Executive MBA. Menesty johtajana.





tiistai 3. tammikuuta 2023

Johtamisella plussalle vuonna 2023

Tosissaan oleva ihminen on kova tekijä. Tosissaan oleva ihminen vie omalta osaltaan organisaatiotaan ja sitä kautta laajempaakin yhteisöä eteenpäin. Jo vanha kunnon taloustieteen suurnimi Adam Smith pohti 1700-luvulla, että taloutta eteenpäin kiskova näkymätön käsi rakentuu pätevistä ihmisistä, jotka itse kukin pyrkivät parantamaan omaa ja lähipiirinsä asemaa. Tämän sitkeän työn kautta organisaatiot ja kansakunnat menestyvät.


Johtaminen on plussalla kun johtaja luo omalta osaltaan puitteet, joissa tosissaan oleminen ja pätevän työn tekeminen on monelle mahdollinen, innostava ja järkevä vaihtoehto. Mutta katsotaanpa asetelmaa hieman tarkemmin, jolloin myös taitavan johtamisen suorastaan huikea vaatimustaso nousee selvemmin esille. 

Tosissaan tekemistä voi olla monenlaisissa olosuhteissa ja olosuhteet omalta osaltaan ratkaisevat millainen on erinomaisen ja hyvän suorituksen ero. Katsotaan kolmenlaisia olosuhteita. Ensinnäkin fyysisissä olosuhteissa työ vaatii tekijältään osaamista, mutta myös vahvaa kuntoa. Erinomainen ojankaivaja etenee tietyssä ajassa vaikka 3 metriä ja hyvä vaikka noin reilun pari metriä. Tällaiset työt olivat talouden valtavirtaa ja tallaisia töitä on vieläkin, vaikkakin teknologia monin tavoin alkaa olla lähes kaikessa mukana. Toisaalta liukuhihnan olosuhteissa, olkoon hihna tehtaassa tai tarkkaan säädellyssä toimistossa, erinomaisen ja hyvän suorituksen ero on lähes mitätön. Koneisto ja puitteet luovat suorituksen rajat. Myös näitä töitä on vieläkin eri paikoissa vaikkakin vähemmän kuin jokin aika sitten.

Kolmas maailma on tämän blogin tarkastelun erityinen kohde. Nyt puhutaan asiantuntijoiden töistä ja nyt erityisesti johtamisen töistä. Johtamisen maailmassa tuloksellisuus on erikoisen mielenkiintoinen ilmiö. Erinomainen suoritus voi tuottaa todella paljon: uusia avauksia ja työpaikkoja, onnistunutta kannattavaa toimintaa, innostunutta kehittyvää tekemistä, paljon lisäarvoa moneen suuntaan ja monia menestymisen mahdollisuuksia niin organisaatiossa itsessään kuin organisaation eri sidosryhmillekin. 

Johtamisen maailman hurja puoli on siinä, että sinänsä tosissaan oleva johtaja voi viedä kokonaisuuden rajusti miinukselle, jos hän epäonnistuu joissakin keskeisissä asioissa. Tässä maailmassa kyse ei ole pienistä eroista erilaisten suoritusten välillä vaan joskus jopa aivan dramaattisista eroista. Mitä vuonna 2023 johtamisessa on syytä huomioida, jotta johtamisen tulos olisi kokonaisuuden kannalta vahvasti plussalla? Otan esille kolme asiaa.

  • Ensinnäkin strategiset valinnat. Tavoiteltavan asian pitää olla kokonaisuuden kannalta pitkässä juoksussa lisäarvoa tuottava. Tämä on ratkaisevan tärkeää. Kuulostaa selkeältä toiveelta, mutta näyttää olevan todella vaativa johtamisen haaste. Tähän erittäin vaativaan haasteeseen johtajat vuonna 2023 törmäävät ja asetelma taitaa olla aina vaan entistä haastavampi, sillä maailma on yhä monitahoisempi, yhä vahvemmin keskinäisriippuvainen ja nopeasti muuttuva. 

  • Toiseksi ihmisten tosissaan olemisen vahvistaminen. Johtamiselle on kaikin keinoin luotava puitteet, joissa ihmiset aidosti kokevat, että tosissaan tekeminen on mahdollista, arvostettua ja järkevään suuntaan asioita vievää. Tämäkään haaste ei vuonna 2023 tule helpottumaan. Vaikka vaativat olosuhteet ja taloudellisen paineet voivat luoda asetelman olla hiljaa ja tehdä, niin silti tekemisestä tosissaan tekemiseen on matkaa, ja tuon matkan kulkemisen järkevyyttä taitavan johtamisen pitää myös vuonna 2023 vahvistaa.

  • Kolmanneksi plussalle vievä johtaminen omalta osaltaan huolehtii siitä, että osaaminen ja nykyaikaisen tekemisen työkalut ovat ajan tasalla ja mielellään vähän muita edellä. Vaaditaan mm. ajan tasalla olevaa teknologiaa, ohjelmistoja, älyä ja jopa tekoälyä. Tämän päivän kunnon lapioita ja jatkuvasti kehittyvää taitoa käyttää niitä. 

Tätä blogia kirjoittaessa huomasi miettivänsä kuinka suorastaan järkyttävän merkityksellistä hyvä johtaminen on. Vuosi 2023 tulee taas kerran vaatimaan todella paljon johtamiselta. Viisaalle johtamiselle on erityisen paljon kysyntää.

Erinomaista uutta vuotta.



Ari Manninen
johtaja, JYU Executive Education
ari.manninen(at)jyu.fi
emba.jyu.fi 



JYU Executive MBA. Menesty johtajana.