keskiviikko 28. marraskuuta 2018

Obama, Niinistö - ei kahta ilman kolmatta


Onhan tämä ollut aivan ainutlaatuinen syksy. Johtamisen ja yritystoiminnan kehittäminen ovat todella nousseet huomion keskipisteeseen. USA:n edellinen presidentti Barack Obama vieraili Nordic Business Forumissa. Presidentti Sauli Niinistö puolestaan myönsi vienninedistämispalkinnon KasvuOpenille.

Sekä Nordic Business Forum että KasvuOpen ovat Jyväskylästä lähteneitä innovaatioita, joista on nopeasti tullut koko Suomea rikastavia ja vahvistavia menestystarinoita. Tähän aikaan sopii, että molemmissa menestystarinoissa on jo nyt myös kansainvälistä toimintaa, ja tämä on vasta alkua. Parasta menestystä molemmille organisaatioille ja samalla meille kaikille, jotka noiden organisaatioiden toiminnan kautta haemme uusia ajatuksia, verkostoja ja näkemyksiä oman johtamisen ja yritystoiminnan kasvun vahvistamiseksi.


Entä se kolmas tämän syksyn ainutlaatuinen tapahtuma. Mielenkiintoisesti myös tämä kolmas menestystarina liittyy Jyväskylään ja myös siitä on tullut koko Suomen yhteinen asia. Jyväskylän yliopiston kauppatieteen opetus alkoi 1967 ja nykyään kauppakorkeakoulu on yksi yliopiston kuudesta tiedekunnasta.


Johdon MBA eli EMBA-koulutus alkoi 1989 ja myös se on kasvanut koko Suomen kattavaksi toiminnaksi. Nykyisin erityisesti pääkaupunkiseutu on vahvasti mukana, sieltä tullaan vahvasti mukaan EMBA ohjelmaan ja paljon seminaareja sekä muuta toimintaa järjestetään Helsingin seudulla.

Mitä ainutlaatuista sitten liittyy yliopiston syksyyn. Tämän päivän yliopistomaailmassa kansainväliset akkreditoinnit on tärkeitä.
Akkreditointien kautta kehitetään ja tarkastetaan eri ohjelmien laatua ja kansainvälistä vertailtavuutta. Akkreditoinnit ovat selkeä merkki maailmaluokan laadusta. Jyväskylän yliopistossa EMBA-ohjelma sai kansainvälisen AMBA-akkreditoinnin jo vuonna 2011 ja uudelleen 2016. Akkreditointiin kuuluu jatkuva laadun kehittäminen ja sitä myötä myös jatkuva arviointi.


Nyt yliopiston laatutyö on edennyt seuraavaan tärkeään vaiheeseen. Siinä missä AMBA akkreditointi keskittyi ja keskittyy jatkossakin EMBA-ohjelmaan, on tämän syksyn ainutlaatuinen saavutus AACSB akkreditointi. Tämä akkreditointi arvioi erityisesti kauppakorkeakoulun kokonaisuutta.

Makupaloja AACSB:n filosofiasta ja tavoitteista on koottu seuraavaan kahteen videoon. Ensimmäinen video nostaa esille akkreditoitujen koulujen tavoitteen kouluttaa tekijöitä, jotka muuttavat maailmaa. Toinen video korostaa yliopistojen ja eri organisaatioiden välisen yhteistyön ja vuorovaikutuksen merkitystä. Nämä ovat asioita, joita pitkään pidetty keskeisenä myös EMBA ohjelmissa.

https://www.youtube.com/watch?v=v9Xy-fPWUyo#action=share
https://youtu.be/lGMYyYBDUzg


Hyöty asiakkaille ja yhteistyökumppaneille

Akkreditoinnit ovat saavutuksia sinänsä ja akkreditoiduista kouluissa tehdyt opinnot tunnistetaan laajalti, samalla akkreditoinnit ovat ennen kaikkea työkaluaja kehittää toimintaa edelleen.

Parhaiten asiakashyödyn on tiivistänyt työkaverini Jyrki Kauppinen. Jyrki sanoi, että erityisesti EMBA ohjelmien näkökulmasta AMBA akkreditointi varmistaa, että ohjelman sisällöt, laajuus ja vaatimustaso kaikkinensa vastaavat maailman parhaiden business koulujen tasoa. AACSB akkreditointi puolestaan keskittyy erityisesti siihen onko koko EMBA-ohjelmalla selkeät oppimistavoitteet ja kuinka noita asetettuja oppimistavoitteita kohti edetään ja kuinka oppiminen varmistetaan. Yhdessä nämä kaksi akkreditointia ovat todella vahva kokonaisuus.

Kiitos

Tämä on kiitoksen paikka kaikille opiskelijoille ja yhteistyökumppaneille. Akkreditoinnit eivät tarkasta suunnitelmia vaan olemassa olevaa toimintaa. Yhdessä olemme valmiit rakentamaan maailmanluokan EMBA-ohjelman. Kiitos.














Ari Manninen, johtaja
ari.manninen(at)jyu.fi
Jyväskylän yliopiston kauppakorkeakoulu
Executive MBA