Voiko IT palvella?

Haluutsä sen heti vai teenkö tietokoneella? Tätä lentävää lausetta on käytetty lukemattomia kertoja ironisoimaan tietojenkäsittelyinfrastruktuurin ongelmia, jotka näyttäytyvät loppukäyttäjälle. Miksi näin on? Onko tilannetta mahdollista korjata tai jopa päästä siitä kokonaan eroon? 

Yhtenä suurimmista kulmakivistä IT-järjestelmien käytössä on käyttäjäkokemus. Hypetermi tuokin, mutta käytän sitä tässä vähän erilaisessa kontekstissa. Yleensä käyttäjäkokemusta käytetään kuvaamaan prosessia, joka käyttäjälle syntyy jotakin tuotetta tai palvelua käytettäessä.

Minulle käyttäjäkokemus kuitenkin pitää sisällään oleellisena asiana lähtötason ja oletuksen toivotusta lopputuloksesta. Käyttäjät ovat erilaisia ja heillä on omat tarpeensa ja odotuksensa, minkä vuoksi käyttäjäkokemuksen mittaaminen alkaa näyttää loputtomalta suolta. Tosin ei niissä soissakaan nyt suorastaan mitään vikaa ole, mutta kaikki eivät vain tykkää.

Viime aikoina on ollut runsaasti voimakkaasti kantaa ottavia kirjoituksia liittyen organisaatioiden informaatiojärjestelmiin. En nyt tarkoita epäonnistuneiden tietojärjestelmäpäivitysten mukanaan tuomaa kirjoittelua, vaan nykyisyyttä mahdollisuuksiin peilaavia tekstejä. Kirjoitukset ovat olleet puolesta tai vastaan ja molempiin suuntiin ihan hyviltä tuntuvilla perusteilla.

Esimerkkeinä näistä Tiina Siltalalta Kuluttajistumisen vastustaminen ei ole vaihtoehto sekä Roger Grimesin Why BYOD scares me tai Bob Lewisin Next-gen IT: It's not about BYOD ja Katri Riikosen CISO,joka sanoo aina ”kyllä”. Koneet on alun perin kehitetty palvelemaan ihmisten tarpeita ja tällaisessa roolissa niiden pitäisi edelleenkin pysyä. Kuka sitten osaa sanoa, mitä meidän pitäisi juuri nyt tehdä, jos asiantuntijatkin ovat erimielisiä?  Mistä tietää, mitä uskaltaa tehdä ja mikä olisi omalle organisaatiolle parasta? 

Tietojärjestelmäuudistuksiin lähdetään liian usein jokin yksittäinen tavoite mielessä ilman, että sen aiheuttamat toissijaiset vaikutukset olisivat selvillä. Korjaamalla jonkin prosessin yksi askel on pahimmillaan rikottu toisesta prosessista kokonainen rappukäytävä. Historia pitää sisällään esimerkkejä, joissa korkeatasoinen kulttuuri on taantunut jouduttuaan yksipuolisen näkökulman kahlitsemaksi. Yrityspuolellakin riittää murhetarinoita, joissa menestyvä organisaatio on lakannut miettimästä tulevaisuuttaan ja tämän vuoksi hukannut menestystekijänsä. Tiedon lisääntyminen auttaa tekemään perusteltuja päätöksiä ja tiedon lisääntyminen lähtee aina kysymyksen esittämisestä. Ja koska tämän kirjoituksen kantavana teemana on tietojärjestelmät, peräänkuulutan tässä yhteydessä näihin liittyvät tiedon leviämistä.

Strategisella ja operatiivisella johdolla tulisikin olla näkemystä siitä, mistä välinepuolella kohistaan, ja uskallusta kysyä substanssiosaajilta, millaisia näkökulmia välineet tuovat mukanaan. Kaikki teknologia tai välineet eivät sovi kaikkien tarpeeseen, mutta monille työkaluilla on juuri niille sopiva paikka. Tietohallinto kuulostaa samaan tyyliin vähän 70-luvun termiltä kuin henkilöstöhallintokin: kuten enää ei riitä se, että palkat tulevat oikeana päivänä oikean ihmisen tilille, ei sekään riitä, että saa lähetettyä sähköpostin matkapuhelimella.

Lisäksi yrityksen dokumenttien tallentaminen henkilökohtaisen tilin taakse googledocsiin tai kontaktihenkilölistan säilöminen yksinomaan varmuuskopioimattomassa matkapuhelimessa eivät välttämättä ole yrityksen liiketoiminnan kannalta parhaita vaihtoehtoja. IT-palvelujohtajan tulisikin olla ylimmän johdon keskustelukumppani, ja keskustelukumppanin kanssa olisi kiva olla muutama yhteinen puheenaihe.

 

Tietotekniikkaan perustuva businessinfrastruktuuri kaipaa strategisia kannanottoja. Tietokoneet, mukana lukien ne matkapuhelimet ja tabletit, ovat oikeasti kivoja kavereita, jos niillä tehdään oikeita asioita.

jani.kurhinen(at)jyu.fi