Sain kunnian pelata kolmella vuosikymmenellä huipputasolla ja vaikka peli muuttui sinä aikana paljonkin, niin hyvän johtajan tunnusmerkit eivät niinkään. Tuolle ajanjaksolle mahtui monia hyviä ja ei niin hyviä hyvän johtajan tunnusmerkein varustettuja henkilöitä, sekä myös muutama malliesimerkki huonosta johtajasta.
Aloitetaan siitä huonosta johtajan mallista. Toimin urani viimeisen vuoden Valko-Venäläisen valmentajan alaisuudessa, joka oli myös maan urheiluministeriön korkeimpia virkamiehiä – ja hän myös toi asemansa ja valtansa julki. Hän oli valmentajana menestynein valmentaja maansa historiassa, mutta metodit joita hän käytti, eivät olleet enää tämän päivän tasalla. Vapaapäiviä hän antoi meille yhden kuukaudessa, mutta itse hän saapui paikalle vain silloin tällöin. Yleensä ottelupäivinä ja aina ei edes silloinkaan. Hän saapui jokaiseen sovittuun palaveriin tai matkalle lähtöön myöhässä. Hän halusi varmistaa (ja teki myös selväksi), että hänen ei tarvitse odottaa ketään, vaan että häntä nimenomaan odotetaan. Kehitys- ja parannusehdotuksiin hän reagoi toimimalla täysin päinvastaisesti, tehden selväksi kuka kaikesta määrää. Palaute oli aina negatiivista, voimasanoilla terästettyä henkilökohtaisuuksiin menoa. Joissakin tapauksissa fyysisen koskemattomuuden raja oli enää veteen piirretty viiva. Ei siis niinkään hyvän johtajan ominaisuuksia!
Saiko tällä metodilla sitten tuloksia?
Tavallaan kyllä, sillä se oli maassa vallitseva tapa ja edelleenkin
(valitettavasti) hyvinkin käytetty metodi itänaapurimme urheilussa ja sen
vaikutukset alkavat hiljalleen myös konkretisoitua heidän kannaltaan huonolla
tavalla. Huutaminen ja uhkailu eivät enää toimi siellä entiseen malliin
työntekijöiden ollessa tietoisia jo paremmistakin, ja ennen kaikkea
nykyaikaisemmista metodeista, sekä toimintamalleista. Juuri tästä syystä
uskonkin Venäjän juuri Suomelle taipuneen olympialaisten puolivälierässä.
Valmentajilta/ joukkueen johtajilta vaaditaan jo nykyaikaisia johtajan
ominaisuuksia ja siinä ihmissuhdetaidot, yhdistettynä viimeisimpään alan
tietotaitoon näyttelevät keskeistä roolia. Tämän tapahduttua, uskonkin Venäjän
alkavan jälleen dominoivan arvokisoja, mutta tämän ”organisaatiokulttuurin”
juurruttaminen Venäjän kokoiseen organisaatioon ei tule kyllä hetkessä
tapahtumaan, jos koskaan. Vaikka edellinen huonon johtajan esimerkki viittasikin itään, niin kyllä meillä täällä Suomessakin elää ja voi hyvin, huonojen johtajien valmentamia joukkueita. Olen pelannut joukkueissa, missä palautekeskustelut ovat annettu paikallisissa yökerhoissa pikkutunneilla ja pukukoppeja hajoitettu jääkiekkomailalla, eli osataan sitä täälläkin. Näin muutamia MBA- kursseja käyneenä, suosittelisinkin usealle valmentajalle johtamisen opintoja, sillä se on monelle valmentajalle suoranainen ongelma, nimeen omaan ihmisjohtamisen saralla. Karkeasti yleistäen, monet valmentajat omaavat joko hyvät ihmissuhdetaidot, mutta eivät alan tietotaitoa riittävästi. Tai sitten kääntäen, tietotaitoa on kyllä riittävästi, mutta ihmissuhdetaidot hipovat nollaa tai menevät jopa miinuksen puolelle. Parhailla ja menestyneimmillä tämän päivän huippuvalmentajilla nämä palikat ovatkin hienossa ja siistissä tasapainoisessa järjestyksessä (mm. Karri Kivi, Erkka Westerlund ja Antti Törmänen).
Miten näillä huonoilla johtajuusopeilla sitten voi menestyä? Urheilussa käytetään termiä, ei tarvitse olla hyvä, kunhan on läsnäolijoista paras. Näin uskonkin, että yksittäisistä irrallisista tapahtumista voi vielä selvitä voittajana, oli johtajana sitten minkälainen henkilö tahansa, mutta kestävää kehitystä sen päälle ei voi enää rakentaa.
Tälläkin alalla olevat työntekijät ovat yhä enemmän tietoisia uusista trendeistä ja metodeista, joten sen tähden vanhanmallinen, voimakkaasti ylhäältä johdettu toimintamalli ei enää yksinkertaisesti toimi. Muutos tällä saralla tulee varsinkin idässä kestämään kauan ja rakentumaan hitaasti, jos koskaan. Toivon kuitenkin, että pian idässä jokin organisaatio raivaisi itselleen ”sinisen meren” uusin johtajuusopein ja juurruttaen uudenlaiset arvot organisaatioon ja näin ollen loisivat itselleen todellisen kilpailuedun suhteessa muihin, erottuen nimenomaan kyseenalaistamalla vallallaan olevat johtajuusopit. Tämäkään muutos ei tietenkään voi tapahtua ilman koko organisaation täydellistä sitoutumista. Ja juuri tämä on niitä erinomaisia yhtäläisyyksiä joukkue-urheilun ja liike-elämän välillä. Ja ne ovat vieläpä todennettavissa urheilussa hyvinkin nopeasti.
Entä sitten ne hyvät, matkani varrella tapaamani johtajat? Mikä heitä yhdistää ja mikä tekee heistä käytännössä koko kansan ihannoimia suuria johtajia? Usein suomalaisesta jääkiekosta puhuttaessa puhutaan johtajuudesta ja sen ilmentyminä useimmiten nostetaan esiin Saku ja Mikko Koivu, sekä Ville Peltonen. Lisäksi usein puhutaan puolustuksen johtajista (mm. Ossi Väänänen) tai hyökkäyksen kapellimestareista (Mikael Granlund), jotka ovat omalla osaamisella ja olemuksellaan johtajan roolissa. Näitä herroja ja useita muita yhdistää luonnollisesti rautainen oman alansa ammattitaito. Sen tulee mielestäni olla yksi keskeinen työkalu johtajuuden työkalupakissa. Hyvän johtajan ei mielestäni tarvitse olla se kaikista paras ja osaavin, mutta omata kuitenkin riittävät hyvät taidot ollakseen alansa hyvä osaaja. Kuten Jack Welchkin kehoitti: Ympäröi itsesi sinua viisaammilla ja kyvykkäämmillä ihmisillä, pätee loistavasti myös siis tälläkin alalla.
Toinen yhdistävä tekijä on johtaminen omalla esimerkillä. Voit vaatia muilta parasta vain, jos olet aina ja aidosti valmis tuomaan sen parhaimman panoksesi pöytään itsekin. (Juuri tämä taito loistaa idässä poissaolollaan, ainakin valmentajien kohdalla. Siellä voimakkaasti ylhäältä, jopa diktatuurisesti johdettu toimintatapa on ollut omiaan kitkemään pois johtajuuden syntymisen ja oman ajattelun pelaajien keskuudesta). Ei ole olemassa päivää tai suoritusta, jolloin nämä edellä mainitut hyvät johtajat eivät antaisi parasta panostaan, oli kyse sitten fyysisestä suorituksesta ottelussa tai harjoituksessa, puhumattakaan levosta, ravinnosta tai ylipäätään keskittymisestä olennaiseen.
Kolmantena esiin nostettavana asiana pidän oman yhteisön edun korostamista. Yhteisön etu menee aina yksilön edun edelle. Näin luodaan menestyviä tiimejä ja ryhmiä, jotka ovat enemmän kuin osiensa summa. Yksilöille on tiimeissä tilaa, mutta hyvät johtajat varmistavat, että sijaa sooloilulle ja oman edun tavoittelulle ei yksinkertaisesti ole. Joukkueurheilussa toisten vastuu tuloksesta on suurempi kuin toisten, mutta lopputuloksen kannalta kaikkien maksimaalinen panos on välttämätön, ja tämän hyvät johtajat tuovat esiin ja varmistavat sen tapahtumisen käytännössä.
Neljäntenä työkaluna heillä on kyky ja uskallus tuoda esiin epäkohdat, jotka ovat esteenä tiellä menestykseen. Ei ole asiaa, jota he eivät voisi tarpeen vaatiessa nostaa esiin tai henkilöä, joille he eivät olisi valmiita esittämään asiaansa, tarpeen mukaan voimakkaastikin, jos tiimin tai organisaation etu sitä vaatii. Lisäksi ammattitaitonsa vuoksi he myös havainnoivat näitä asioita herkemmin ja jatkuvasti.
Viidentenä haluaisin nostaa esiin halun olla kentällä silloin kuin pelejä ratkaistaan, eli vastuun kanto. Monelle tämä on itsestään selvyys asiana, mutta vaatii paljon kanttia ja uskallusta mennä pelin loppuhetkillä kentälle tasoittamaan ottelua, hakemaan voittoa, puolustamaan johtoa tai ampumaan ratkaisevaa rangaistuslaukausta, kun koko kansakunta tai parhaimmassa tapauksessa maailma seuraa tilannetta. He haluavat tätä vastuuta. Monet luulevat haluavansa, mutta eivät ole valmiita sitä kantamaan. Johtajat ovat. He eivät pelkää epäonnistua, sillä niinkin on käynyt tai tulee jossakin vaiheessa käymään. Epäonnistuminen on heille oppimiskokemus, joka vahvistaa, ei haavoita. Heille onnistumisen halu ja mahdollisuus ovat eteenpäin ajava voima, ei epäonnistumisen myötä tuleva rajoittava pelko. He myös onnistuvat muita keskimääräistä enemmän.
Viimeisenä nostaisin esiin vielä
positiivisuuden. Aidon sekä vilpittömän halun kannustaa muita ja saada ryhmänsä
innostumaan ja sitoutumaan, sekä heidän kyvystään nauttia myös muiden
onnistumisesta. Hyvän johtajan ei tarvitse saada julkisuutta tai paistatella parrasvaloissa. Usein taustalle vetäytyminen ja sivusta seuraaminen taiston tauottua on omiaan nostamaan arvostusta niiden silmissä, joiden mielipiteellä on aidosti ja oikeasti merkitystä.
Valitettavan usein johtajuus sekoitetaan, varsinkin urheilussa, siihen kuka on kentän paras tai näkyvin. Tästä syystä usein joukkoja johtamaan saattaakin valikoitua henkilö, joka ei omaa johtajan ominaisuuksia, eivätkä he nauti varauksetonta tiimin luottamusta. Tämä on urheilussa kestämätön yhtälö ja juuri siitä syystä nämä kiistatta loistavat ja taitavat yksilöt harvoin saavuttavat mitään suurta. He eivät yksinkertaisesti osaa johtaa joukkojaan oikealla, innostavalla tavalla, sillä he eivät loppujen lopuksi kanna aitoa suurta huolta joukkueen menestyksestä vaan lähinnä omastaan. Lisäksi he usein myös tuntevat menettävänsä paikkansa salamavaloissa, jos joku muu onnistuu heitä paremmin. Venäläiset jääkiekkoilijat ovat tästä erinomainen esimerkki.
Urani aikana sain onneksi mahdollisuuden pelata monissa eri joukkueissa, useissa eri maissa ja lukuisten erilaisten ihmisten kanssa. Sain pelata joukkueissa jotka taidoiltaan olivat ylivertaisia muihin, sekä myös joukkueissa, joissa taitotaso sarjan muihin joukkueisiin nähden oli hyvinkin vajavainen. Pelkästään näitä ominaisuuksia tarkasteltaessa, voisi yrittää päätellä kuinka nuo joukkueet pärjäsivät, mutta onneksi suurin osa päättelisi väärin.
Molempien joukkuetyyppien kanssa olen onnistunut voittamaan mestaruuksia, mutta loppujen lopuksi taidolla oli asian kanssa hyvinkin vähän tekemistä. Mestaruudet voitettiin vain, jos joukkue oli yhtenäinen, kaikki tiedostivat roolinsa, toteuttivat niitä parhaan kykynsä mukaan suurella ylpeydellä ja joukkueesta löytyi yksi (joskus useampikin) todellinen johtaja, joka puhalsi tuulta purjeisiimme ja ohjasi laivaamme kohti yhteistä unelmaa. Nämä hyvät johtajuusopit osoittivat toimivuutensa käytännössä urheilun pelikentällä ja en näe syytä miksi ne eivät toimisi yritysmaailmassa, ainakin tiimijohtamisesta puhuttaessa.
Itse ne ainakin allekirjoitan!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti