perjantai 20. maaliskuuta 2020

Korona tekee digiloikasta kolmiloikan



Jyväskylän yliopisto siirtyi etätyö- ja verkko-opetusmoodiin näin jälkikäteen arvioituna hämmästyttävän nopeasti, käytännössä yhden viikonvaihteen aikana. Myös meneillään olevat kevään EMBA-kurssit jatketaan loppuun verkko-opetuksen menetelmin. Henkilökohtainen opintojen ohjaus ja muut kohtaamiset hoidetaan puhelin- ja verkkoyhteyksin. Avance-johtamiskoulutuksen EMBA-tiimi työskentelee kotitoimistoiltaan, josta tätäkin blogia kirjoitan.

Uskon että asiat eivät palaa täysin ennalleen tämän poikkeuksellisen tilanteen jälkeen. Montaa asiaa tullaan arvioimaan uudelleen niin maailmantalouden ja yhteiskuntien, kuin organisaatioiden toiminnan ja henkilökohtaisenkin elämän tasoilla. 

Jo nyt on selvää, että työskentely digitaalisin välinein ottaa monta harppausta eteenpäin. Se asia ei sinänsä ole uusi. Esimerkiksi EMBA-koulutuksen teemoissa ja sisällöissä digitaalisuus on ollut jo pitkään vahvasti esillä. Myös toiminnan muotoina se on ollut arkea. Verkkokursseja toteutaan ja jokaiseen EMBA-kurssimoduulin osaksi on jo aiemmin integroitu jokin digitaalisen oppimisen muoto. Myös EMBA-ohjelman modulaarinen rakenne ja lukuisat valinnaiset itsenäiset oppimistehtävät helpottavat reagointiamme tähän tilanteeseen.

Pari vuotta sitten silloinen päätös siirtyä EMBA-koulutuksessa vähitellen blended learning -malliin tuntui haasteelta. Ei tunnu enää. Koronasta muodostui musta joutsen, yllättävä muutosilmiö joka pakottaa toimimaan. Työskentelystä digivälinein tuli arkea parissa päivässä. 

Toteutimme ensimmäisen EMBA live-seminaarin ZOOM-kokousalustalla kahden päivän valmistelulla. Kyseessä ei ollut vain luentojen striimaaminen verkkoon, vaan pyrkimys rikastavaan vuorovaikutukseen ja yhteiseen ajatuksen liikkeeseen yli 40 osallistujan EMBA-ryhmän kanssa. Opimme päivässä kaikki paljon, niin teemana olleesta muutosjohtamisesta ja varsinkin siitä digitaalisesta työskentelystä.

Koronavirus vaatii voimakkaita ennakoivia toimia. Kyseessä ovat isot asiat, niin ihmisten terveyden kuin toimeentulonkin osalta. Voimia ja viisautta kaikille tässä haastavassa tilanteessa.  Teemme kaikkemme, että järjestelyt EMBA-koulutuksen osalta olisivat mahdollisimman sujuvia näinä erikoisina aikoina. 


Pasi Aaltola
johtaja, EMBA-koulutus
pasi.aaltola(at)jyu.fi