maanantai 1. kesäkuuta 2020

Ennätysmäärä hakijoita Jyväskylän yliopiston Executive MBA-ohjelmaan

Kevään hakijamäärä Jyväskylän yliopiston Executive MBA-ohjelmaan kasvoi edellisvuodesta huikeat 70 %! Ohjelmaan valitut, uudet EMBA-opiskelijat muodostavat edustavan ja monipuolisen kokeneiden johtamisosaajien ryhmän, jossa osallistujia on sekä yksityiseltä että julkiselta sektorilta, monelta eri toimialalta ja eri puolilta Suomea. 



Vankkaa kokemusta

Jyväskylän yliopiston Executive MBA -ohjelmaan haki kesäkuun haussa ennätysmäärä osaamisensa kehittämisestä kiinnostuneita johtajia. Ohjelmaan haku on neljä kertaa vuodessa (seuraava haku syyskuussa). JYU EMBA on kansainvälisesti akkreditoitu (AMBA, AACSB, BGA) kokeneen liikkeenjohdon ohjelma. Ohjelmaan valituilta löytyykin johtamiskokemusta keskimäärin 12 vuotta monipuolisesti eri aloilta. Heidän keski-ikänsä on 43 vuotta.


Valtakunnallinen kokoonpano

JYU Executive MBA on koko Suomen johtamiskoulutusohjelma. Tämä näkyy hienosti ryhmän kokoonpanossa. Selkeä enemmistö (44 %) ohjelmaan valituista tulee Uudeltamaalta, seuraavaksi eniten osallistujia on Keski-Suomesta (14 %) ja Pirkanmaalta (14 %). Lisäksi osallistujia on Etelä-Savosta, Etelä-Pohjanmaalta, Satakunnasta, Varsinais-Suomesta, Kanta-Hämeestä ja Lapista.


Useat toimialat monipuolisesti edustettuina

Ohjelmaan valitut uudet EMBA-opiskelijat edustavat monia eri aloja, mm. tukku- ja vähittäiskauppa, ICT-palvelut ja konsultointi, rahoitus- ja vakuutus, sote-palvelut, teollisuus, energia- ja vesi sekä koulutus.



Miksi JYU EMBA-ohjelma?

Hakemuksista ja hakijoiden kanssa käydyissä keskusteluissa nousi esiin, että EMBA-ohjelmamme joustavuus ja modulaarisuus sekä mahdollisuus suunnitella itselle sopiva EMBA-opintokokonaisuus sisältöineen ja aikatauluineen, olivat kriteerejä, joiden takia haku kohdistui JYU EMBA-ohjelmaan. Lisäksi mahdollisuus suorittaa opinnot pääosin suomenkielellä ja että toteutamme lähijaksoja myös muualla kuin Jyväskylässä, kuten pääkaupunkiseudulla ja Tampereella, vaikuttivat hakupäätökseen.


Osa hakijoista  oli jo suorittanut yksittäisiä, kaikille avoimia EMBA-johtamisohjelmiamme ja kokemansa perusteella halusivat ehdottomasti myös jatkaa EMBA-ohjelmakokonaisuuteen. Lisäksi suurimmalta osalta löytyi taustalta EMBA-opintojamme suositellut esimies, kollega tai tuttava. Suurkiitos suositteluista kaikille EMBA-alumneillemme!

Lämpimästi tervetuloa uudet EMBA-opiskelijamme – matka paremmaksi johtajaksi voi alkaa!










sirpa.koponen(at)jyu.fi
koulutuspäällikkö, JYU EMBA

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti