maanantai 2. lokakuuta 2023

Paras reitti A:sta B:hen. Johtajan kartta on erilainen.

Tehokkuus on päivän sana ja tuntuu itsestään selvältä, että paras tapa A:sta B:hen on valita suora linja ja edetä nopeasti. Monesti kuitenkin on tarpeen tuntea A syvästi ennen rajua liikkeelle lähtöä. Mitä A:n tunteminen tarkoittaa? Tässä blogissa A tarkoittaa neljää asiaa: itsetuntemusta, me-tuntemusta, toimintakykyni ja -kykymme tuntemusta. Ilman A:n syvällistä tuntemusta nopea eteneminen A:sta B:hen voi johtaa vaikkapa seuraaviin tuloksiin:

A -> B? Enhän minä tänne halunnut 

A -> B? Emmehän me tänne halunneet


Perillepääsy on oikeasti monitahoinen kysymys, koska voidaan hyvin väittää, että perille on oikeastaan mahdoton päästä. Parhaimmillaan yhdelle tasolle pääsy avaa reitin seuraavalle ja matka jatkuu. Samalla itsetuntemuksen puute liikkeelle lähdön hetkellä - omien tavoitteiden pinnallinen tunteminen - voi johtaa siihen, että väliportaalle B pääsy ei olekaan askel oikeaan suuntaan, vaan huomataan, että on päädytty väärään paikkaan, kun asiaa katsotaan B:n asemasta käsin.

Samalla asetelmaan kuuluu, että johtajan liike A:sta B:hen ei useinkaan ole yksilön matka, vaan nimenomaan isomman tai pienemmän kokonaisuuden eteneminen kohti tavoitetta. Myös tällä tasolla tarvitaan itsetuntemusta - nyt ehkä voidaan tosin paremminkin puhua me-tuntemuksesta. Mitä me yhdessä oikein haluamme, miten me yhdessä määrittelemme menestymisen ja edistymisen? Me-tuntemuksen ohuus voi paljastua, jos tavoitteeseen B pääsy tuntuu väärältä, ja syntyy kokemus, että emmehän me menneetkään tavoitteen suuntaan.

A -> B? Missäs muut ovat?

A -> B? Missäs johto on?

Johtamisen näkökulmasta onnistunut matka on aina ryhmämatka. Mitä useampi liikkuu tavoitteen suuntaan ja siitä kohti seuraavaa tavoitetta, niin sitä parempi. Mikäli paikassa A ei saada aikaan riittävän yhteistä liikkeelle lähtöä niin paikka B tuottaa hankalan yllätyksen. Innolla edennyt johtaja voi joutua toteamaan, että kovin moni ei tullut mukana, jolloin yhteinen toiminta asemassa B ei voi onnistua. 

Tai toinen versio ison kokonaisuuden puutteellisesta liikkumisesta on tilanne, jossa organisaation jokin osa liikkuu vaikkapa ympäristön muutoksen, teknologian kehityksen tai vaikka asiakaspaineen takia uuteen asemaan B, mutta johto ei ole mukana. Tällöin asemassa B johto ei ole omalta osaltaan luomassa valmiuksia toimia ja menestyä uudessa tilanteessa. Tämä ei ole kestävän etenemisen ensimmäinen askel.

A -> ?

Matka A:sta B:hen kysyy aina myös kyvykkyyttä, johtajan toimintakykyä, ja erityisesti yhteistä toimintakykyä. Kykyä liikkua, kykyä liikkua haluttuun suuntaan, kykyä koko ajan tarkistaa suuntaa tarpeen mukaan. Tarvitaan ketteryyttä ja ohjauskykyä, kykyä muuttaa suuntaa tarvittaessa. Mikäli tuntemus omasta ja organisaation toimintakyvystä ei ole riittävän syvällinen ja oikeaan osunut, niin matka A:sta B:hen ei etene suunnitelman mukaan. Voi olla, että päädytään jonnekin, mutta ei ehkä ollenkaan sinne mikä oli tavoite. Ja harvoin jonnekin päätyminen vie onnekkaasti oikeaan suuntaan.

Ohje johtajan liikkumiselle. Ota A vakavasti.

Johtajan maailmassa matka A:sta B:hen on erittäin tärkeä aloittaa A:n syvällisen ymmärtämisen kautta. Itsetuntemuksen, me-tuntemuksen, oman ja organisaation toimintakyvyn oivaltava tunteminen luo perustan edetä taitavasti A:sta kohti B:tä, säätää tarvittaessa suuntaa jo matkan aikana ja myös päätyä B:hen sekä kykyä jatkaa sieltä entistä viisaampana, organisaationa yhtenäisempänä ja toimintakykyisempänä eteenpäin kohti seuraavia tavoitteita.

Tämä pohdinta johtajan matkasta A:sta B:hen nousi mieleeni kun valmistaudun avaamaan tämän vuoden Menestyksen Strategiat, joka on melkoinen oppimisen matka, myöskin matka A:sta B:hen, yhdestä näkökulmasta katsottuna matka Jyväskylän Paviljongin avausseminaarista Haikon kartanon päätösseminaariin.

EMBA-opinnoissa tärkeä osa kokonaisuutta on tunnistaa aidosti EMBA-opiskelijan ontologinen ulottuvuus. Voi väittää, että EMBA-opiskelija ei oikeastaan ole yksilö, vaan on toimija monitahoisessa verkostossa.  Yksi tärkeä valinta, jonka jokainen EMBA-opiskelija tekee on oikeastaan valinta siitä, millainen kokonaisuus kuhunkin ohjelmaan osallistuu eli mitä kokonaisuuksia otan mukaani oppimisen matkalle. Esimerkiksi miltä osin ja millä tavalla vaikkapa johtoryhmä on ohjelmassa mukana. 

Eli tämän blogin sanoilla EMBA-ohjelma on matka A:sta B:hen, mutta tärkeää on kiinnittää huomio lähtökohtaan, miten ymmärrän A:n eli millainen kokonaisuus meiltä lähtee matkalle mukaan ja kuinka voin tuota kokonaisuutta rakentaa niin, että matka olisi mahdollisimman vaikuttava oppimiskokemus. Miten hyvin tunnen itseni ja organisaationi, eli millainen on itsetuntemukseni ja me-tuntemukseni. Ja tärkeää on myös tunnistaa oma ja organisaation toimintakyky ja tarve muuttua muuttuvassa maailmassa.

Näiden asioiden syvällinen ymmärtäminen luo perustan tehdä Menestyksen Strategioista ja muista EMBA-ohjelmista mahdollisimman vaikuttava työkalu onnistuneelle matkalle A:sta B:hen, matkalle Paviljongista Kartanoon. 

Toivotan kaikille menestystä matkalle A:sta B:hen ja sieltä eteenpäin. 




Ari Manninen
johtaja, JYU Executive Education
ari.manninen(at)jyu.fi
linkedin.com/in/arimanninen

emba.jyu.fi



JYU Executive MBA. Menesty johtajana.