perjantai 30. lokakuuta 2020

Millainen on hyvä johtaja?

Katselin jokin aika sitten johtamisen asiantuntijan, BCG:n Roselinde Torresin, TED-esitystä aiheesta ”What it takes to be a great leader”

Ja kysymys siis kuuluu: ”Millainen on tämän ajan hyvä johtaja?” Ok, myönnetään, kysymys tuntuu jotenkin ikuiselta ja kuluneeltakin. Siitä huolimatta kysymys on äärimmäisen merkittävä, kun ajatellaan ihmisten hyvinvointia ja pärjäämistä erilaisissa yhteisöissä, yrityksissä, organisaatioissa ja yhteiskunnassa… koko maailmassa! Esimiehellä ja johtajalla on merkittävä rooli vaikuttaessaan yhteisöjen dynamiikkaan, ilmapiiriin, kulttuuriin ja sitä kautta yrityksen tai organisaation menestykseen.



Torres ei äänestä kaikkitietävien ja käskyjä jakavien supersankarijohtajien puolesta tämän päivän johtajina. Hyvä. Sen sijaan Torres peräänkuuluttaa tulevaisuuteen orientoitumista sekä rohkeutta kohdata ja käsitellä muutoksia. Myös laajat ja monipuoliset verkostot ovat äärimmäisen tärkeitä.

Torres sanoo myös, että hyvällä johtajalla on rohkeutta tehdä asioita eri tavalla. Hyvä johtaja uskoo omaan visioonsa ja ideoihinsa, vaikka kaikki muut eivät niitä allekirjoittaisikaan. Ok.

Melkein itsestään selvästi Torresin näkemyksistä on helppo olla yhtä mieltä. Mutta mitä noiden hyvän johtajan ominaisuuksien taustalla itse asiassa on? Milloin tuollaiset johtajan ominaisuudet ovat mahdollisia? Voisiko perustavaa laatua oleva kysymys ollakin, miksi ihmisestä ylipäätään tulee esimies tai johtaja?

Johtaminen ja esimiestyö ovat omia osaamisalueitaan ja ne vaativat erityisosaamista. Se, että ihminen on erinomainen kirurgi, tutkija tai putkimies, ei tee hänestä automaattisesti erinomaista johtajaa. Se, että ihminen haluaa olla johtaja ja käyttää valtaa, ei tee hänestä välttämättä hyvää esimiestä. Ja vielä, jos ihmisestä tulee johtaja vastoin omaa tahtoaan, lopputulos on harvoin erityisen hyvä.

Entäpä, jos johtajuuden taustamotiivina olisikin yksinkertaisesti aito halu tuottaa toisille ihmisille ja ympäristölle hyvää ja hyvinvointia? Hyvää ja hyvinvointia voitaisiin synnyttää esimerkiksi menestyvällä bisneksellä tai muuten tärkeällä, merkityksellisellä ja inspiroivalla toiminnalla organisaatiosta riippuen.

Voisiko olla, että aito halua tuottaa hyvinvointia tekisi johtamisesta luonnostaan rehellistä ja avointa? Samalla yhteistyö, toisen huomioonottaminen, luottamus ja tehtävien jakaminen olisivat lähes itsestään selviä. Ehkäpä missio ja visio muodostuisivat helpommin yhteisiksi ja strategiatyöstä voisi tulla aidosti yhteisön yhteinen prosessi.

Millainen on hyvä johtaja? Pitäisikö meidän mieluummin kysyä, miksi haluat olla hyvä johtaja? On ihmisiä, joiden ei toivoisi päätyvän johtajiksi. Ja sitten on ihmisiä, jotka melko varmasti menestyisivät erinomaisesti johtajina luoden ympäristöönsä hyvää ja hyvinvointia. Onnekkaita ovat yhteisöt, joissa johtajuus kohtaa hyvän johtajan.


"Yksinkertaiset itsekkäät ihmiset ajattelevat vain itseään, ja seuraukset ovat kielteiset. Viisaat itsekkäät ihmiset ajattelevat ja auttavat muita mahdollisimman paljon ja sen seurauksena hyötyvät myös itse."  -Dalai-lama

 










markku.laajala(at)jyu.fi

Menestyksen Strategiat -ohjelman johtaja
Johtajuus ja yhteisödynamiikka -ohjelman kouluttaja




1 kommentti:

  1. Todella mielenkiintoinen kirjoitus, ehdottomasti laittaa miettimään tuota johtajuutta enemmän. Uskonkin, että meidän työpaikalla johtajuuden kehittäminen on asia, johon voitaisiin panostaa. Tuo olisikin hyvä kysyä aina, miksi joku tahtoo olla johtaja, sen sijaan että kysyy mitä ovat hyvän johtajuuden ominaisuuksia.

    VastaaPoista