Hetkestä irrottautumisen vaikeus

Ihmisten suhtautuminen tulevaisuuteen perustuu vahvasti nykyisen hetken tarkastelulle ja havaintojen oletettuun jatkuvuuteen. Fyysikoilla on tähän hieno termi ekstrapolointi, joka tarkoittaa siis olemassa olevien havaintojen jatkamista mallin mukaisesti havaintoalueen ulkopuolelle. Ekstrapolointi on kuitenkin ongelmallista, sillä se ei tunne mittaus- ja havaintoalueen ulkopuolella vaikuttavia tekijöitä.

Muinaisessa Egyptissä Faarao oli maanpäällinen jumala ja keski-ajalla maan tiedettiin olevan litteä. Nämä tiedot perustuivat tunnettuihin tosiseikkoihin, vallitsevaan yhteiskuntajärjestykseen ja näin uskottiin olevan aina jatkossakin. Uudet ajatukset kuitenkin tulivat ja selittivät todellisuutta paremmin kuin vanhat.

Samaan tapaan, kuin litteän maan reunalle ei ollut menemistä viikinkien aikaan, Neuvostoliitossa sosialismi oli pysyvä totuus 1980-luvulla. Jokin odottamaton seikka kuitenkin tuli eteen ja niin maan ympäri pystyikin yht'äkkiä purjehtimaan ja neuvostososialismi koki murenemisen. Aivan vastaavasti Nyky-Suomessakin tulevaisuuteen suhtaudutaan nykyisyyden jatkeena.

Verrattaessa tätä hetkeä esimerkiksi 1960-lukuun eroavaisuuksia on kuitenkin aika paljon: kotipaikalta muutetaan herkästi muualle, julkinen virka ei ole enää takuuvarmasti pitkä ja kapea, metsäteollisuuden osuus työllistäjänä on vähentynyt radikaalisti ja odotettu elinikä on oleellisesti korkeampi. Edelliset esimerkit eivät olleet mitään erityisiä poikkeuksia.

Tarkasteltaessa historiaa, on yhteiskuntasysteemi aina muuttunut jonkin ajan välein. Miksi siis maailma olisi 2060-luvulla samanlainen kuin se on nyt?

Nyt ympärillä on niin paljon merkkejä, että seuraava muutos saattaa jo olla kulman takana vaanimassa. Tähän voisi miettiä kolme selviytymisstrategiaa:

1. Laittaa pää pensaaseen strutsin tavoin ja toivoa, että muutos ei osu omalle kohdalle 
   
2. Voi myös rakentaa (henkiset tai fyysiset) muurit ympärillensä ja elää omassa muumilaaksossaan. Historiaa tutkimalla nämä kaksi ovat tuoneet lyhytaikaista turvaa, mutta yhtään pidempään kestänyttä esimerkkiä ei oikeastaan ole. Meille jää siis vaihtoehto  
3. Sopeudutaan muutokseen. Tämä on raskasta ja se vaatii paljon, mutta mahdollisesti Darwinin lanseeraaman sanonta "Se ei ole vahvin, joka selviää, vaan kaikkein sopeutumiskykyisin" kiteyttää johtopäätöksen evoluutiosta tähän asti. 

Seuraava muutos ei ehdi geenitasolle, vaan riippuu asenteista ja oppimisesta. Kauppalehden kolumnissa (10.9.) Senja Larsen esitti ajatusleikin joukkoistetusta yhteiskuntasopimuksesta, jossa kukin kansalainen voisi käydä määrittelemässä, millä tavalla itse olisi halukas osallistumaan viiden prosentin tuottavuustalkoisiin. Yksilöllisyys on muutenkin päivän trendi, joten miksi se ei toimisi tässäkin. Näin ei kuitenkaan nykysysteemissämme tehdä, joten pelkkä ajatuskin on mahdoton. 

Uudella tavalla tekeminen lähtee kuitenkin aina yksilöistä. Sellaisista, joilla on voimaa irrottautua nykyisyydestä ja tehdä asioita uudella tavalla.

jani.kurhinen(at)jyu.fi