Dubai,
Qatar, Chile, Usa, Kanada, Saksa, Ruotsi, Ranska ja useat muut maat ovat nyt
nähty viime vuoden aikana. Joissakin maissa olen ehtinyt käymään jo useaan
kertaan vuoden aikana. Toimintasuunnitelmani vuodelle 2016 näytti vuosi sitten
jo siltä, että matkustusta oli luvassa, mutta en osannut koskaan odottaa näin
mittavaa matkustusmäärää.
Matkailu sinänsä ei varmasti ole koskaan itse tarkoitus liiketoiminnassa varsinkin, kun digitaliset sovellukset auttavat nykyään paljon kontaktien ylläpidossa. Nyt näin vuotta päättäessäni mietin, että miksi näin kumminkin kävi vuonna 2016 ja mitä siitä jäi käteen?
Matkailu sinänsä ei varmasti ole koskaan itse tarkoitus liiketoiminnassa varsinkin, kun digitaliset sovellukset auttavat nykyään paljon kontaktien ylläpidossa. Nyt näin vuotta päättäessäni mietin, että miksi näin kumminkin kävi vuonna 2016 ja mitä siitä jäi käteen?
Voi
varmaan aluksi olettaa, että tein kaiken tämän ainakin osaksi siksi, että
pääsisin työn ohessa vähän tutkimaan maailmaa. En kumminkaan hyväksy sitä
selitystä itselleni, koska kotona on odottanut joka matkapäivä perhe ja on vähintäänkin
kohtuullista sanoa, että matkustamiseni on varmasti rasittanut kotijoukkoja
merkittävästi.
No miksi
en sitten hoitanut kaikkia tapaamisia teknologian välityksellä, koska tiesin
varastavani aikaa perheeltäni? Sitä miettiessäni mielestäni katse pitää ottaa
enemmän asiakkaan suunnalta meihin päin, jotta syyt matkustamiseeni olisivat
perustellummat. Samalla konsulttien usein käyttämä englanninkielen sana ”engagement” on hyvä pitää mielessä, kun mietin menneen vuoden matkapäivien perusteita.
Alla on muutamia lyhyitä tarinoita mitä matkustamiseeni on kuulunut vuodenvarrelta
asiakaskokemuksen ikkunasta katsottuna.
Miten
kokisit, jos toimittaja sopii usean sähköposti- ja Skype-palaverin jälkeen,
että tulee itse paikan päälle katsomaan 24 tunnin matkustamisen jälkeen, miten
asiassa edetään? Ja mitä jos se sama henkilö ilmoittaisi, kun asiat ovat edenneet
hyvin, että tavataan vielä uudelleen Suomen suurlähetystössä cocktail
tilaisuudessa missä päivitetään viimeisimmät kuulumiset asioiden ympäriltä,
jotta saadaan asioihin lisää vauhtia.
Mitä jos
olisit sopimassa strategisesti tärkeää sopimusta uuden kumppanisi kanssa mitä
ei ole koskaan yhtiön 40 vuotisen historian aikana tehty ja huomaat pitkien
neuvottelujen jälkeenkin, että asiat eivät etene keskustelusta huolimatta. Niin
yhteistyökumppani tuleekin itse paikanpäälle 29 tunnin matkustusajan jälkeen vain
kahden päivän palaveria varten, jotta sopimuksen solmut saadaan yhdessä aukaistua.
Jos jo vuosia kestänyt hyvä yhteistyö toimii ja kommunikaatio on aktiivista, mutta silti kumppani tulee vielä 23 tunnin matkan päästä paikan päälle miettimään, miten saadaan asiaa paikallisesti vielä paremmin kasvuun, jotta yhteistyö olisi kaikille vieläkin parempi tulevaisuudessa.
Jos jo vuosia kestänyt hyvä yhteistyö toimii ja kommunikaatio on aktiivista, mutta silti kumppani tulee vielä 23 tunnin matkan päästä paikan päälle miettimään, miten saadaan asiaa paikallisesti vielä paremmin kasvuun, jotta yhteistyö olisi kaikille vieläkin parempi tulevaisuudessa.
Mitä jos
olisit ensimmäinen asiakas koko maassasi, joka olisi ostanut uuden innovatiivisen
laitteen ja olet maan suurin palveluntarjoaja alallasi. Laitteen toimittaja ilman
erillistä sopimusta tulisi 22 tunnin matkustamisen jälkeen vielä messuille
päivittämään sinun messuvideosi, jotta näyttäisit vielä paremmalta omien asiakkaittesi
edessä.
Tai mitä
jos toiminnalliset ongelmat eivät ratkea tuotannossasi. Toimittaja ajaa yli 1500
kilometriä paikanpäälle ja takaisin selvittämään asiaa, vaikka et edes ole
ostanut toimittajalta vielä yhtään mitään. Ja ennen tätä toimittaja on käynyt
jo pikaisesti vielä Saksassa kahden päivän reissulla, jotta saataisiin
mahdollisimman kattavat vastaukset palaveriisi.
Tai
lopuksi ehkä tärkeimpänä. Mitä jos tavattaisiin kaikki yhteistyökumppanit
maailman suurimmilla alan messuilla, jonne jokainen on matkustanut vähintäänkin
yli 20 tuntia ja vietetään messujen jälkeen vielä pari ylimääräistä päivää vapaasti
yhdessä, jotta tutustutaan toisiimme paremmin ja tehdään asioita, jotta
yhteistyö syvenisi kaikilla osa-alueilla lisää.
Nyt kun asiat
käännetään näin asiakkaan puolelta katsottuna niin ei mielestäni tarvitse
enempää kenellekään selittää, miksi matkapäiviä on siis kertynyt ja miksi
teknologia ei ole sittenkään voinut korvata kaikkia näitä asioita. Maailmassa
on vielä paljon kohtia, joihin tarvitaan vielä inhimillistä kontaktia ja
tukemista. Eikä kenellekään matkoilla tarvitse erikseen perustella, kuinka
tärkeää nämä yhteistyön hetket ovat olleet myös yrityksellemme, koska jokainen
asiakas tietää ne uhraukset, joita tehdään yhteistyön eteen. Asiat ovat aina niin
merkittäviä, että siihen joutuu sopeutumaan myös henkilön ympärillä olevat
läheiset ihmiset myös.
Niin, ja
mitä tästä kaikesta jäi sitten käteen? Ainakin uusia asiakkaita sekä uusia jakelijoita
ja jopa mahdollisuuksia olla mukana uusissa uraauurtavissa kehityshankkeissa.
Ja uskon, että voin varata vuoden 2017 budjettiin myös jonkun verran
kasvunvaraakin…
Hyvää Uutta Vuotta 2017!!!
Tomi Korhonen
tk(at)sleipner.fi
tk(at)sleipner.fi
Toimitusjohtaja
Sleipner
Finland Oy